| SYNTYNYT | 21.02.2007 ikääntyminen | OMISTAJA | Jewel Ponies, VRL-02073 |
| ROTU, SKP | shetlanninponi, ori | KASVATTAJA | Silverstar Arabians |
| SÄKÄKORKEUS | 102cm | PAINOTUS | esteratsastus |
| VÄRI & MERKIT | musta | KOULUTUS | ko. heB, re. 70cm |
| REKISTERINUMERO | VH-37725 | SAAVUTUKSET | - |
SA Machito on tulisen luonteen omaava pieni ori. Masalta löytyy ruutia vaikka muille jakaa ja sen takia oriin käsittelyssä onkin oltava aina erityisen tarkkaavainen. Masa on pohjimmiltaan todella kiltti ja hyväkäytöksinen poni, mutta siltä tosiaan löytyy aina ylimääräistä energiaa, joka valitettavasti piilottaa alleen oriin hienot käytöstavat. Masa pysyy kyllä lastenkin käsissä, mutta erityisesti yleisillä paikoilla se on syytä luovuttaa aikuisten päättäväiseen otteeseen.
Hoitotoimenpiteet, kuten harjaus ja varusteiden laitto ei tuota Masalle päänvaivaa. Ori suorastaan nauttii kunnon jynssäyksestä, eikä ole moksiskaan satulan lentäessä sen selkään. Päinvastoin, Masa saa kuin energiaruiskeen, kun se tajuaa pääsevänsä töihin.
Ratsuna Masa ei toimi täysin vasta-alkajilla. Se vaatii päättäväisen ratsastajan, joka pystyy pitämään hermot kurissa tiukoissakin paikoissa. Masalla nimittäin riittää vauhtia. Oli edessä sitten kuuma kesäpäivä pölyisellä kentällä tai metrin korkuinen lumihanki keskitalvella, kovaa on päästävä! Innostuessaan Masaa saa pidellä kaksin käsin, mutta hieman vahvemmilla kuolaimilla sen saa kyllä kuuntelemaan pienempääkin ratsastajaa. Kouluratsastukseen Masan hermot ovat liian lyhyet. Se ei millään malttaisi pyöriä ympäri kenttää ja suorittaa joitain koottuja liikkeitä.
Masa viihtyy paremmin esteiden parissa ja kunhan sen saa kuuntelemaan ratsastajan apuja, viihtyy ratsastajakin varmasti hyvin mukana. Erityisesti estekentällä Masalla nimittäin tuntuu olevan satalasissa ja esteiden välit pingotaan niin lujaa kuin vain pienistä jaloista päästään. Valitettavasti tämä tyyli tuo usein mukanaan myös harmittavia pudotuksia, eli ratsastajan on oltava hyvin ajan tasalla, jotta radasta selvitään kunnialla.
Kilpailuissa poniherra käyttäytyy normaaliin tapaansa hyvin energisesti. Suurin osa sen energiavarastoista kuluu tammoille huuteluun ja yleiseen sähläykseen, mutta on se yleensä jaksanut radalla kuitenkin vielä keskittyä. Iltaisin kisapäivän päätteeksi Masasta kyllä huomaa, että se on ollut touhuamassa kisapaikalla. Ori on nimittäin usein ihan rättiväsynyt, eikä ollenkaan oma energinen itsensä. Mutta välillä on kieltämättä mukava nähdä niinkin rauhallinen puoli Masasta!
| i. Galliano EVM | ii. Tröcadero | iii. tuntematon |
| iie. tuntematon | ||
| ie. Safiiri | iei. tuntematon | |
| iee. tuntematon | ||
| e. Mariza EVM | ei. Roqueford | eii. tuntematon |
| eie. tuntematon | ||
| ee. Isabella | eei. tuntematon | |
| eee. tuntematon | ||
SA Machito astuu elämänsä aikana korkeintaan 8 tammaa. Ori ei ole tällä hetkellä tarjolla ulkopuoliseen jalostukseen.
05.01.2008 o. Vilpin Friéz (Eiser Romance x SA Machito) om. ?
Kalenterissa vain sijoitukset. Loput startit nähtävissä täällä.
Esteratsastus: (38 sij.)
12.06.2008 : ERJ : 60cm : 2/48
12.06.2008 : ERJ : 70cm : 1/40
12.06.2008 : ERJ : 60cm : 3/48
12.06.2008 : ERJ : 70cm : 1/40
03.08.2008 : ERJ : 70cm : 2/75
21.03.2009 : ERJ : 40cm : 6/38
20.03.2009 : ERJ : 60cm : 1/51
23.03.2009 : ERJ : 50cm : 2/39
24.03.2009 : ERJ : 50cm : 1/37
21.03.2009 : ERJ : 60cm : 3/57
24.03.2009 : ERJ : 60cm : 2/57
07.07.2009 : ERJ : 60cm : 1/54
05.07.2009 : ERJ : 50-60cm : 2/35
03.07.2009 : ERJ : 60cm : 5/50
07.07.2009 : ERJ : 60cm : 1/54
05.07.2009 : ERJ : 50-60cm : 2/35
03.07.2009 : ERJ : 60cm : 5/50
10.06.2008 : ERJ : 50cm : 6/38
04.08.2008 : ERJ : 50cm : 2/40
20.07.2008 : ERJ : 70cm : 4/55
03.08.2008 : ERJ : 50cm : 3/40
02.08.2008 : ERJ : 50cm : 1/39
21.07.2008 : ERJ : 70cm : 1/114
04.01.2009 : ERJ : 60cm : 3/40
05.01.2009 : ERJ : 60cm : 2/40
05.01.2009 : ERJ : 70cm : 2/50
06.04.2009 : ERJ : 50cm : 3/13
30.05.2009 : ERJ : 40cm : 1/67
30.06.2009 : ERJ : 40cm : 4/22
30.06.2009 : ERJ : 50-60cm : 4/19
21.05.2009 : ERJ : 50-60cm : 1/46
19.06.2009 : ERJ : 50cm : 3/21
02.07.2009 : ERJ : 60cm : 5/50
01.09.2009 : ERJ : 70cm : 2/30
02.09.2009 : ERJ : 70cm : 4/30
02.07.2009 : ERJ : 60cm : 5/50
01.09.2009 : ERJ : 70cm : 2/30
02.09.2009 : ERJ : 70cm : 4/30
Muut kilpailut
02.01.2009 : kutsu : VVJ : noviisi koulukoe : 2/26
10.10.2007 : kutsu : NJ : ponioriit : LKV1, irtoSERT, JS, BIS1, MVA-sert
01.03.2008 : kutsu : NJ : shetlanninponioriit : LKV1, irtoSERT, JS, BIS4, MVA-sert
|
Estevalmennus Cunnington's Castlessa 23.06.2009 Kommentti: "Kentälle saapuessaan Make esitteli oman luonteensa täydellisesti. Se yritti ryntäillä sinne tänne ollen kiinnostunut kaikesta. Alkukäynnit piti tehdä valitettavasti lyhyellä ohjalla, koska Make ei pysynyt millään rauhallisena. Alkuverryttelyissä Make oli jäykkä ja taipumista vaikeutti ponin hirmuinen vauhti. Ratsastajan tulisi ehdottomasti opetella ponin kanssa herkemmät avut. Puomiharjoituksessa puomit kolisivat melkoista tahtia, sillä Make posotti eteenpäin kuin pikajuna. Kavalettiharjoutksessa Make ryntäili suinpäin, joskin neljännellä yrityksellä antoi jo hieman periksi ja ylitti esteen kauniisti. Ratsastajan tulisi odottaa, että hevonen lähtee hyppyyn ja sitten vasta itse. Nyt ratsastaja lähti liian aikaisin hyppyyn. Pitkällä radalla tuli kolhaisuja jonkin verran ja sarja tuotti hankaluuksia. Ratsukko tuli liian lujaa sisään ja ratsastaja lähti hyppyyn liian aikaisin. Tästä johtuen jälkimmäinen este tuli ryminällä alas, samoin kuin ratsastaja. Kotona tulisi ehdottomasti harjoitella näkymättömämpää apujen käyttöä ja ratsastajan tulisi opetella käyttämään enemmän istuntaansa kuin ohjaa. "
|
|
Jewel Ponies on virtuaalitalli / Tämä on virtuaalihevonen © Jewel Ponies 2006-2011 » Sivun alkuun
kävijää vuonna 2011