| SYNTYNYT | 27.03.2010 ikääntyminen | OMISTAJA | Jewel Ponies, VRL-02073 |
| ROTU, SKP | shetlanninponi, ori | KASVATTAJA | Kultahuisku |
| SÄKÄKORKEUS | 102cm | PAINOTUS | kouluratsastus |
| VÄRI & MERKIT | trn | KOULUTUS | ko. heB, re. 60cm |
| REKISTERINUMERO | VH-00000 | SAAVUTUKSET | - |
Kris-Emil KH on pohjimmiltaan todella kiltti, mutta harvinaisen jääräpäinen poni.Se pitää itseään koko Jewelin ponilauman pomona ja tuppaa aina välillä unohtamaan, ettei ole vielä saavuttanut ihmisten pomoutta. Ori ei ole ihmiselle vaarallinen, se ei pure tai potki eikä hypi päälle, mutta kovasti se yrittää tuoda pomouttaan esille. Kris ei esimerkiksi aina suvaitse väistyä ihmisen tieltä ja kokeilee miten kauan ihmisen pinna kestää, jos Kris vain jököttää paikallaan tekemättä pyydettyjä asioita. Kunnon suuttuminen ponille ja selkeiden rajojen asettaminen kuitenkin auttaa aina näihin pieniin pulmiin.
Ratsastettaessa Kris ei ole automaatti, mutta päättäväisen ratsastajan alla ja kunnon alkuverkan jälkeen tästä ponista saa irti vaikka mitä. Kris ei ole erityisen nopea, eikä sillä ole oikein hyppylahjoja, joten ei siitä estehevosta tullut kovan yrittämisen jälkeenkään. Ei maailma kuitenkaan siihen kaatunut. Huomasimme nimittäin ihan sattumalta, että Krisin pienistä kavioista löytyy ihan mielettömästi liitoa! Siitä asti tämän ponin kanssa on treenattu ahkerasti kouluratsastusta.Kris ei ehkä ole ihan unelma kouluratsu aloittelijoille, se kun vaatii ratsastajalta niin paljon työtä toimiakseen. Kokeneemmilla ja pitkä hermoisilla ratsastajilla tämä poni näyttää kyllä lahjansa.
Kilpailuihin on syytä lähteä hyvissä ajoin. Kris saattaa nimittäin kesken traileriin lastauksen päättää, ettei ole sillä tuulella, että suostuisi kipuamaan sisään. Siinä onkin sitten hieman työtä, kun yrittää kiskoa lastaussillalla jököttävän orin sisälle koppiin. Yleensä siinä vaiheessa, kun ihmiset ovat jo valmiita luovuttamaan, kuuluu ponin päästä naksahdus ja se kävelee suoraan traileriin.
Kilpailupaikalle päästyään Kris tulee mielellään ryminällä kopista ulos pällistelemään maailman menoja. Ennen varsinaista verkkaa Krisiä on syytä kävelyttää kunnolla, jotta se ehtii vertyä kunnolla ennen radalle menoa.Kouluradalla Kris yleensä tekeekin sitten parhaansa se tuntee selvästi tilanteen ja haluaa näyttää kykynsä!
| i. Haywood SVA | ii. All Black | iii. All Another Day EVM |
| iie. Wheel of Morality EVM | ||
| ie. Beautriu | iei. Good of Marshfield EVM | |
| iee. Elizabeth X EVM | ||
| e. Super's Mini-Inka | ei. Milk Boy | eii. Pihka Poika EVM |
| eie. Foton Piitu EVM | ||
| ee. Lollypop | eei. Sweet Lollypop EVM | |
| eee. Margareta EVM | ||
Kris-Emil KH astuu elämänsä aikana korkeintaan 8 tammaa. Ori ei ole tällä hetkellä tarjolla jalostukseen.
03.01.2012 t. Bella Bambina (Princesse Bella FK x Kris-Emil KH) om. dissh. (VRL-11518)
Kalenterissa vain sijoitukset. Loput startit nähtävissä täällä.
Kouluratsastus:
|
Jewel Ponies on virtuaalitalli / Tämä on virtuaalihevonen © Jewel Ponies 2006-2011 » Sivun alkuun
kävijää vuonna 2011