Se on sitten loppu, talli sulki ovensa keväällä 2011. Osa hevosista myytiin eteenpäin, osa lopetettiin ja osa jää vaan olemaan. Sivut eivät tule poistumaan pariin vuoteen netistä, ellei mitään ihmeellistä tapahdu.

Uvilje NOR "Ulla"

Syntynyt 10.04.2008 ikä Omistaja: Chennye
Rotu, skp: nvh, tamma Kasvattaja: ei tiedossa
Säkäkorkeus: 139cm Painotus: Estepainotus
Väri & Merkit: hkko Koulutus: heB, 70cm, vaikea
Rekisterinumero: VH-54275 Saavutukset: -

Ullan on maahantuonut tiku.

Jaa, että kukas minä olen vai? Ullahan minä tälläinen ponikokoinen Norjan tuonti, toisinsanoen norjanvuonohevonen. Aina ennen ihmiset ovat minua haukkuneet kovapäiseksi luuskaksi, kun en kuulemma tottele heidän apujaan vaan jökötän kentän keskellä. Tämän takia minut päätettiin myydä ja niin olikin laivamatka Suomeen valmis. Suomessa pääsin asian tuntevaan kotiin, jossa minua hoidetaan kunnolla. Ehdottomasti parasta on se, ettei minua enää haukuta miksikään. Norjassa kun ihmiset eivät ymmärtäneet suuhuni sattuvan kuolaimista ja satulakin oli epäsopiva. Nykyään olen saanut sopivan satulan sekä kuolaimettomat suitset, enää ei satu, joten tottelen reippaasti ratsastajan apuja.

Hoitaessa olen kiltti kun mikä, jos minulle ollaan kilttejä. Kutian myös helposti, joten muistathan käyttää harjaa reilusti painaen, pienet sipaisut vain kutittavat. Rakastan saada kiinnittää ihmisten aika itseeni, ai miten se onnistuu? - no tietenkin piehtaroimalla tarhan kuraisimmassa kohdassa, jolloin joku ihana pikkutyttö viettää aikaa putsaten ja puunaten minua. Nykyään annan suitsia itseni ongelmitta, kunhan kukaan ei vaan erehdy laittamaan kuolaimia suuhuni. Satuloitaessa olen yleensä varuillani, mistä sitä koskaan tietää onko tämä se uusi sopiva satula, vai saanko sen selkää satuttavan rikkinäisen. Suojia en oikeastaan haluaisi jalkoihini, koska ne yleensä hiostavat jalat ja huonommissa tapauksissa hiertävät jalkoihin haavoja.

Tykkään pitää selässäni pieniä tyttöjä ja poikia, mikään ei ole ihanampaa kuin kuulla lasten ilon kiljahdukset kun he tuntevat liikkeeni. Oikeastaan kaiken tasoiset ratsastajat ovat kivoja ja siinä saa mukavaa vaihtelua. Välillä on kuitenkin kiva naljailla kokemattomampia ratsastajia ja jyrätä kentän keskelle. Oi, että mä rakastan esteitä, varsinkin pienet ovat kivoja. Ihmiset kuitenkin väittävät, että olen vähän turhan jyrä esteillä, mutta minkäs sille voi kun innostuu. Kouluratsastus taas on aika puuduttavaa, mutta minkäs sille voi, pakko sitäkin on mennä. Tasokkaammilla ratsastajilla laitan ehdottomasti parastani, on hienoa saada tuntea onnistumisen tunne, vaikkei oikein jaksaisikaan kentällä vääntää. Maastoon kanssani huolin vain kokeneemmat ratsastajat, tai no oikeastaanhan tallin omistaja ei anna muiden lähteä kanssani, väittää että olen liian jyrä kokemattomille ja yleensä muka kokemattomilla palaan talliin täyttä laukkaa. Tietty kotiin tullaan kovaa, ettei vaan jää ruuat saamatta, tyhmiäkös ihmiset ovat.

i. Utsikt ii. blåklokke iii. Sammenstøt
iie. Stedatter
ie. utringet iei. Dustin
iee. Bølgette
e. Pikeaktig
ei. Tussmørke eii. Ungkar
eie. Flikka
ee. Gnylden eei. Suppleant
eee. Grunnløs

En ole koskaan tuntenut isääni, mutta äiti on kertonut hänestä paljon. Isän nimi on kuulemma Utsikt, mutta häntä kutsutaan tutummin Killeksi. Äidin mukaan Kille oli oikein upea ja kohtelias ori, joka otti tammat loistavasti huomioon. Isä kuulemma on myös kisannut este- ja kouluratsastuksessa ihan vaativissakin luokissa, sijoituksia on tainnut kuitenkin tulla vain helpoista luokista. Isi on mun idoli.

Ukista olen kuullut monilla kisapaikoilla huhuttavan. Bläklokke on kuulemma Norjan upein vuonohevosori, joka on jättänyt monia upeita jälkeläisiä, noh tässähän olen yhtenä näytteenä Ukin geeneistä. Ukki on kuulemma myös kisannut paljon kouluratsastuksessa, sijoittuenkin todella upeasti.

Mummi Utringet on tarhakaverini mukaan aivan tavallinen puskaratsu, mutta kuitenkin hyvä omassa ”työssään”. Utrigetilla on kuulemma pari jälkeläistä isäni lisäksi, toivonkin törmääväni serkkuihini jossain vaiheessa.

Ai, että millainen äiti on ja perustiedot hänestä. Ehdottomasti äiti on maailman paras äiti, mutta myös kilpaillutkin hyvin, näyttää lapsillekkin hyvää esimerkkiä. Säkäkorkeudeltaan äiti on pieni, van 135cm, mutta eipäs koko valjakkoajossa ole paljoon vaikuttanut. Äiti on kisannut myös kansallisella tasolla valjakossa yhdessä mammani Gnyldenin kanssa. Minulla ei valitettavasti ole äidin puolelta yhtään sisarusta, olen kuitenkin toivomassa jossain vaiheessa pientä veljeä. Niin ja Äidin nimi on tosiaan Pikeaktig, jos olette joskus kuulleet. Pienenä tätä nimeä oli vaikea sanoa, joten kutsuin äitiä yksinkertaisesti Pipariksi.

Äitin isä Tussmørke on äitin mukaan asiallinen, hieno ori. Papan säkäkorkeus oli äitin mukaan jotain 140cm’n tienoilla. Tuukka-Pappaa on myös voitu nähdä erilaisissa näytöksissä, kuten valjakossa ja kouluratsastuksessa, pappa taitaa olla oikea show-hevonen.

Niin kuin jo kerroin mammani Gnylden on kisannut myös valjakkoa kansallisella tasolla ja tullut kehutuksi ympäri Eurooppaa. Mamman kanssa vietin paljon aikaa lapsena, ja hän minut opettikin yhdessä äitini kanssa olemaan ylpeä rodustaan ja tietty sen, että miten pärjätään elämässä.

Uvilje NOR on rajoitetusti käytössä vuonohevosjalostukseen. Tarkemmat lisätiedot ja yhteyden otot mailitse.

o. Chennye's Ikarus, synt. 11.11.2008 (i. Liten Løgn) om. Funi.
t. Chennye's Sikker, synt. 23.11.2008 (i. Liten Løgn) om. Suvi K


© Jenna

Sijoitukset

Valjakkoajo (VVJ: 1kpl)
20.08.2008, JPR, VVJ, lk. Vaikea yhdistetty poneille, sij. 1/30

Esteratsastus (ERJ: 15kpl)
10.06.2008, JPR, ERJ, lk. 50cm, sij. 4/38
15.07.2008, JPR, ERJ, lk. 50cm, sij. 5/39
15.07.2008, JPR, ERJ, lk. 50cm, sij. 6/39
15.07.2008, JPR, ERJ, lk. 70cm, sij. 6/58
02.08.2008, JPR, ERJ, lk. 60cm, sij. 5/73
03.08.2008, JPR, ERJ, lk. 50cm, sij. 1/40
03.08.2008, JPR, ERJ, lk. 70cm, sij. 6/75
24.08.2008, JPR, ERJ, lk. 50cm, sij. 1/56
24.08.2008, JPR, ERJ, lk. 70cm, sij. 6/73
24.08.2008, JPR, ERJ, lk. 70cm, sij. 5/76
21.10.2008, JPR, ERJ, lk. 50cm, sij. 3/47
05.11.2008, JPR, ERJ, lk. 50cm, sij. 1/32
06.11.2008, JPR, ERJ, lk. 50cm, sij. 3/32
07.11.2008, JPR, ERJ, lk. 50cm, sij. 4/32
16.01.2009, JPR, ERJ, lk. 70cm, sij. 6/48

Kouluratsastus (KRJ 21kpl)
28.07.2008, JPR, KRJ, lk. heC, sij. 7/61
29.07.2008, JPR, KRJ, lk. heB, sij. 9/82
29.07.2008, JPR, KRJ, lk. heB, sij. 4/82
12.08.2008, JPR, KRJ, lk. heC, sij. 3/78
12.08.2008, JPR, KRJ, lk. heB, sij. 1/90
07.11.2008, Väkivahva, KRJ, lk. HeB, sij. 4/79
05.12.2008, Väkivahva, KRJ, lk. heC, sij. 3/54
23.12.2008, Väkivahva, KRJ, lk. heC, sij. 6/108
27.12.2008, Väkivahva, KRJ, lk. heC, sij. 10/108
10.12.2008, JPR, KRJ, lk. heC, sij. 1/57
12.12.2008, JPR, KRJ, lk. heB, sij. 3/99
14.12.2008, JPR, KRJ, lk. heC, sij. 5/75
20.01.2009, JPR, KRJ, lk. heB, sij. 2/16
23.01.2009, JPR, KRJ, lk. heB, sij. 4/50
12.04.2009, JPR, KRJ, lk. heB, sij. 3/15
13.04.2009, JPR, KRJ, lk. heB, sij. 3/15
14.04.2009, JPR, KRJ, lk. heB, sij. 1/15
10.05.2009, JPR, KRJ, lk. heB, sij. 1/14
13.05.2009, JPR, KRJ, lk. heB, sij. 4/19
06.08.2009, JPR, KRJ, lk. heC, sij. 2/43
07.08.2009, JPR, KRJ, lk. heC, sij. 2/43

Näyttelyt
ei sijoituksia

Muut
ei sijoituksia


© Chennye 2007-2010 » Kaikkiin käyttämiimme kuviin on luvat!
Tämä on virtuaalitalli, jokainen hevonen on siis virtuaalihevonen!